5.2.2022
Olen päättänyt pitää nyt pienen hengähdystauon kissojen kasvatuksessa ja miettiä hiukan tulevaisuutta tämän harrastuksen parissa. Jos kesän jälkeen on vielä halua jatkaa niin koitan tehdä uusia suunnitelmia meidän tytöille tuolloin, mutta nyt ei ole sen aika.
Hyvää kesää kaikille!

5.2.2022
Sivuja on päivitetty nyt siihen malliin, että alkavat olemaan kohtapuoliin valmiit. Kissojen kuvat puuttuvat vielä sivuilta, mutta ne tulen lisäämään kunhan opiskelu ja muu kiire helpottavat. Pentusuunnitelmiakin on tehty pikkuhiljaa. Kaneli on pitkästä aikaa ilmoitettu näyttelyyn. Toivotaan, että ei tiputa upeaa karvaansa ennen sitä.

2.1.2022
Uusia kotisivuja rakennellaan pikkuhiljaa. Tämän vuoden pentusuunnitelmia on jonkin verran jo meidän kissalan naaraille suunniteltu, mutta mitään ei ole lyöty vielä lukkoon.
Korona sekoitti taas näyttelysuunnitelmia, Kanelin kanssa oli tarkoitus lähteä keräämään sertejä, mutta kaikki näyttelyt on nyt taas peruttu.
Rian siitostestit on tarkoitus ottaa alkuvuoden aikana.